Huipussa on kolmetoista rataa, joilla seikkaillaan aurinkoisen mäntymetsän latvuksissa 4−20 metrin korkeudessa. Kaikki radat päättyvät vaijeriliukuun. Huippu-seikkailu huipentuu huimaan Tarzan-hyppyyn, jossa heilahdetaan liaanilla jonkin matkan päässä odottavaan verkkoon.
Jos olet vähintään 140 senttiä pitkä, valloitettavanasi on Huipun kaikki kolmetoista rataa. Vähintään 120-senttiset seikkailijat voivat testata taitojaan kymmenellä ja vähintään satasenttiset kolmella radalla. Seikkailijoiden suositusikäraja on kuusi vuotta.
Perheen pienimmille Huipussa on verkkoseikkailu, jossa telmitään kolmella verkkoalueella, pallomeressä ja lasketaan megaliukua. Verkkoseikkailemaan pääsee, kun osaa kävellä ilman tukea, ja parhaimmillaan aktiviteetti on yhdestä kymmenen vuoden ikäisille lapsille.
Köysi- ja verkkoseikkailujen lisäksi Huipussa on voi pelata elämyksellistä seikkailuminigolfia ja ulkoilmapakopelejä, jos haluat pitää jalat tiukasti maan kamaralla.
Huipussa voi myös järjestää erilaisia ryhmätilaisuuksia synttäreistä tyky-päivään. Yhteistyökumppanimme toimittaa tilauksesta puistoon erilaisia ateriakokonaisuuksia synttärimenusta villin lännen barbequehun. Lisäksi meidän kauttamme voi varata Huippu-kokouspaketin tai Tehtävä Huipulla -paketin, joka sisältää yläilmoissa seikkailun lisäksi hauskoja tiimitehtäviä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi tiimellys latvuksissa tarzaneina ja janeina? Sovitamme tehtävät ryhmäläisten iän, kunnon ja tarpeiden mukaan. Puisto henkilökuntineen on varattavissa myös yksityiskäyttöön.
Arkisin opiskelijat seikkailevat Huipussa edulliseen opiskelijahintaan.
Varsinkin viikonloppuisin paikka yläilmoissa kannattaa varata etukäteen. Varaaminen onnistuu Huipun verkkosivulla.
Tervetuloa latvuksiin!